Muut kestosuojat
Kuukautiskuppi ei ole ainoa kestävä ja ekologinen kuukautissuojavaihtoehto. Koska kuppi ei sovi aivan kaikille naisille ja kaikkiin elämäntilanteisiin, myös muiden vaihtoehtojen lyhyt esittely on paikallaan.
Zayahille kiitos tekstien kanssa auttamisesta.
Kestositeet
Kestopikkuhousunsuojat
Kuukautissienet
Kuuviltti
Kuvia kestosuojista
Valmistaja- ja myyjälistat
Kestositeet
Kankainen kestoside on terveellisempi ja ekologisempi vaihtoehto muovia ja kemikaaleja sisältäville kertakäyttöisille siteille. Kestositeet on yleensä valmistettu (luomu)puuvillasta, froteesta tai muusta vastaavasta pehmeästä kankaasta. Kosteussulkuna kankaiden välissä on yleensä nylonia tai PUL-kangasta (polyuretaanikalvolla laminoitu kangas). Useilla valmistajilla on valikoimissaan myös pirteän värikkäitä ja kuviollisia siteitä.
Kestositeitä on kahdenlaisia. "Perinteisten" yksiosaisten siteiden lisäksi on myös sidetaskusta ja varsinaisesta siteestä eli imuosasta koostuvia kestositeitä. Sekä yksiosaisessa siteessä että sidetaskussa on siivekkeet, jotka kiinnitetään toisiinsa alushousujen alapuolelta tukevilla muovineppareilla, jolloin side pysyy hyvin paikallaan – yleensä jopa paremmin kuin kertakäyttöinen side liimapintoineen.
Yksiosaisia kestositeitä vaihdetaan samalla lailla kuin kertakäyttöisiäkin siteitä. Käytetyn siteen saa yleensä taiteltua siistiksi paketiksi, joka suljetaan siivekkeiden neppareilla. Sidetaskusta ja imuosasta koostuvan siteen imuosaa vaihdetaan useammin kuin sidetaskua, joka vaihdetaan vasta sen likaannuttua.
Kestositeet voidaan pestä muun pyykin kanssa 60 asteessa, mutta huuhteluainetta ei kannata käyttää, sillä se saattaa kertyä siteeseen ja ärsyttää ihoa ja limakalvoja. Pesu onnistuu tietenkin myös käsin. Käsipesua odotellessa siteet voi halutessaan laittaa likoamaan etikka- tai teepuuöljypitoiseen veteen. Sitkeistä veritahroista pääsee yleensä eroon sappisaippuan avulla.
Siteitä ei ole pakko ostaa valmiina, sillä jos peukalo ei ole aivan keskellä kämmentä, sellaisen tekee helposti itsekin. Ohjeita voi etsiä Internetistä ja ohjeista on keskusteltu myös Keskustelufoorumillamme Ohje ompelijalle? -ketjussa.
Kestositeen ideaa on kehitelty sekä yksinkertaisempaan että monimutkaisempaan suuntaan. Yksinkertaisimmillaan kestoside voi olla pelkkä "rätti", eli pehmeä kankaanpala, joka on taiteltu riittävän monikerroksiseksi suorakaiteeksi ja laitettu (tiukkoihin) alushousuihin. Erilliset "kestosidealushousut" edustavat monimutkaisempaa muotoa. Kyse on siis alushousuista, joihin on ommeltu kiinteä imuosa.
Lisää tietoa kestositeistä
igu*leen sivuilla: Kestoside FAQ
Hilivinksiksen sivuilla: Kestosideinfo
Kestovaippainfon sivuilla: Tee-se-itse -kestositeet
Kestopikkuhousunsuojat
Kankaasta valmistetaan myös kestäviä pikkuhousunsuojia. Ne muistuttavat yksiosaisia kestositeitä, mutta ovat kooltaan pienempiä ja ohuempia, eikä niissä yleensä ole kosteussulkua. Kesto-PHS:n huolto-ohjeet ovat samanlaiset kuin kestositeenkin.
Kesto-PHS on etenkin runsaimpina vuotopäivinä hyvä lisävarmistus kuukupin kanssa käytettäväksi.
Kuukautissienet
Kuukautissienet, joita kutsutaan myös kesto- tai luonnontamponeiksi, ovat aitoja luonnon pesusieniä, jotka poimitaan rasittamatta sienten normaalia elinympäristöä. Sientä käytetään tamponin tavoin, eli se asetetaan emättimeen (käsihygieniasta tulee tietysti huolehtia, kuten kuukupin ja tamponienkin kanssa). Sieni huuhdellaan kylmällä vedellä aina tarvittaessa, vähintään 2-4 tunnin välein. Itselleen sopivan rytmin oppii nopeasti. Sieni soveltuu niukkaan ja normaaliin vuotoon sellaisenaan, runsaaseen vuotoon (kesto)siteen tai pikkuhousunsuojan kanssa. Kooltaan kuukautissieni on suunnilleen tamponin pituinen, mutta leveämpi. Kosteana pehmeä sieni ei raavi emättimen seinämiä eikä aiheuta pieniä haavaumia, kuten kertakäyttötamponit saattavat tehdä. Sieni ei myöskään nukkaa.
Sieni kastellaan ennen käyttöä vedellä ja puristetaan sitten liiat vedet pois, jolloin sieni jää pehmeäksi ja on tämän vuoksi helppo ja mukava asettaa paikoilleen. Se mukautuu juuri sopivaksi emättimen seinämiä vasten, joten ohivuotoja ei tapahdu. Sieni myös imee itseensä aika paljon nestettä ennen kuin alkaa vuotaa läpi.
Ennen sienen käyttöönottoa sitä voi keittää minuutin ajan vedessä. Sientä ei saa tämän jälkeen enää keittää, sillä se saattaa hajota. Sieni kutistuu keitettäessä. Ison sienen voi leikata itselleen sopivan kokoiseksi, mutta kannattaa kokeilla ensin isonkin näköistä kuukautissientä, sillä se näyttää paljon isommalta kuin tuntuu.
Ennen käyttöönottoa sieni tulee varmuuden vuoksi vielä huuhdella huolellisesti, jotta siihen mahdollisesti tarttuneet kiven- ja simpukankuorenmuruset irtoavat. Sieneen voi laittaa narun poistamista helpottamaan (neulalla läpi sienestä), hygieenisin vaihtoehto tähän on hammaslanka (valitse kuitenkin hammaslanka, joka ei ole mintun tai muun vastaavan makuinen).
Ennen käyttöä sieni huuhdellaan etikkavedessä: kaksi teelusikallista omenaviinietikkaa lasilliseen vettä. Tämä käsittely pitää sienen puhtaana ja auttaa emättimen pH:ta pysymään oikeana sekä estää tulehduksia ja kutinaa. Jotkut käyttävät tätä keinoa jopa hiivasienen ehkäisyyn. Myös kuukautisten aikana sienen voi huuhdella etikkavedessä.
Kuukautissieniä on hyvä olla kaksi: kun toinen on käytössä, toisen voi laittaa kuivumaan, jotta voi ottaa aina kunnolla kuivuneen sienen käyttöön. Kun sieni pääsee kuivahtamaan välillä, siihen mahdollisesti jääneet haitallisetkin bakteerit kuolevat. Kuukautisten välillä sieni tulee säilyttää kuivassa ja pölyttömässä paikassa (esim. kangaspussissa, ei ilmatiiviissä astiassa).
Sienen käyttöikä on noin yksi vuosi, koska se alkaa hapertua käytössä. Se voi myös värjäytyä vähän tummemmaksi. Luonnonsienten laatu kuitenkin vaihtelee, joten jotkut sienet kestävät pidempään kuin toiset. Jos sieni näyttää hapertuneelta tai siitä irtoaa huuhdeltaessa paloja, se tulee heittää pois. Sienet voi laittaa kompostiin tai biojätteeseen.
Kuukautissieneksi tulee valita sieni, joka on nimenomaan tarkoitettu tähän käyttöön. Meikkisienet on yleensä käsitelty kemikaalein, eivätkä ne siis sovellu kuukautissuojaksi.
Emätintulehduksen jälkeen kuukautissieniä voi käyttää vasta kun on täysin parantunut.
Sienistä voi lukea lisää Kuukuppikunnan keskustelufoorumilta, Kuukautissienet-ketjusta. Muut kestosuojat -alueella voi myös esittää sieniin liittyviä kysymyksiä.
Kuuviltti
Kuuvilttiä ei välttämättä heti miellä kuukautissuojaksi. Kyse on pehmeästä ja imukykyisestä kankaasta valmistetusta vuoteensuojasta, jota käytetään kuukautisten aikana joko muun kuukautissuojan lisänä tai ainoana yösuojana, mikäli vuoto ei ole runsasta.
Kuvia kestosuojista
Kuva on otettu Tampereen Ruohonjuuressa. Lisää kuvia tulossa myöhemmin.
Vasemmalla puuvillainen kestopikkuhousunsuoja, -päiväside ja -yöside, oikealla kuukautissieniä.
(Kuva: Pauliina Männistö / pau)
Valmistaja- ja myyjälistat
Nämä listat pyritään pitämään ajantasalla, mutta jos huomaat listoissa puutteita tai virheitä, ilmoitathan niistä sähköpostitse osoitteeseen webmistress@kuukuppikunta.net.
Kestositeiden ja -pikkuhousunsuojien kotimaisia valmistajia
Valmistajilla saattaa olla omien tuotteidensa lisäksi myynnissä myös muiden valmistajien kestositeitä ja -pikkuhousunsuojia.
DreamNappy verkkokauppa
Hilivinksis verkkokauppa, toimipiste Rengossa
igu*lee verkkokauppa, toimipiste Torniossa
Kanto-shop verkkokauppa, toimipiste Hyvinkäällä
Kestosuosikki verkkokauppa
Kestovaippakauppa verkkokauppa, myymälä Jyväskylässä
Käsityöpuoti Pikkeliina verkkokauppa, toimipiste Turussa
LEMPI - kestovaipat ja lastentuotteet verkkokauppa, toimipiste Mikkelissä
Leonora verkkokauppa, myymälä Pietarsaaressa
Lunette vain jälleenmyyjiltä
Mielikuvituskirahvi verkkokauppa, toimipiste Salossa
Myllymuksut verkkokauppa, myymälä Juupajoella
Niikki-kestovaipat verkkokauppa, toimipiste Noormarkussa
Napa-Kettu verkkokauppa, toimipiste Sodankylässä
Nokkis verkkokauppa, toimipiste Mynämäellä
PikkuPirpanat verkkokauppa
Ronjamaria verkkokauppa, toimipiste Kemissä
ROYALKESTOT verkkokauppa, toimipiste Porissa
Tiris-kamari verkkokauppa, toimipiste Kontiossa
Tirsokas verkkokauppa
Unilja verkkokauppa, toimipiste Tampereella
Veikkis-kestovaipat verkkokauppa, toimipiste Hyvinkäällä
Kestositeiden ja -pikkuhousunsuojien ulkomaisia valmistajia
EcoSoft
Ella's House
Imse Vimse
Kiddybibs
Lunapads
MaM
Mother of Eden
Popolini
Sckoon
Kestositeiden ja -pikkuhousunsuojien myyjiä
Lunette-kestositeitä myydään myös apteekeissa, sillä ne kuuluvat lääkketukku Tamron valikoimaan.
Amauti verkkokauppa, toimipiste Kouvolassa
Apteekkikulma verkkokauppa, apteekki Kouvolassa
Apteekkituotteet.fi verkkokauppa, apteekki Eurassa
Bellapuu verkkokauppa, toimipiste Mäntsälässä
Ekokauppa ja -kahvila Ekolo verkkokauppa, myymälät Jyväskylässä ja Helsingissä
Ekokauppa Luonnotar verkkokauppa, myymälä Kouvolassa
Ekokauppa Ruohonjuuri verkkokauppa, myymälät Helsingissä, Tampereella ja Turussa
Ekosoppi myymälä Vaasassa
Elämänlanka myymälä Kuopiossa
Fanttinen verkkokauppa, toimipiste Vantaalla
Hyvinvoinnin Tavaratalo verkkokauppa
Höyhenellä verkkokauppa, toimipiste Pornaisten Halkiassa
Ihmemaa verkkokauppa, toimipiste Helsingissä
Intiimiapteekki verkkokauppa, apteekki Jämsässä
Jopatuu verkkokauppa, toimipiste Helsingissä
Jutta verkkokauppa, myymälä Helsingissä
KiMami verkkokauppa, myymälä Lahdessa
kuukuppi.fi / Leastore verkkokauppa
Lastenpuoti Nuppuliina verkkokauppa, toimipiste Espoossa
Lastenpuoti Potito verkkokauppa, myymälä Lappeenrannassa
Lastentarvike Taikapuoti verkkokauppa, toimipiste Seinäjoella
Lasten Verkkopuoti verkkokauppa, toimipiste Espoossa
LillaMamma verkkokauppa, toimipiste Espoossa
Louhitar verkkokauppa
Luonnollisen arjen keskus IlonHippu myymälä Järvenpäässä
Luonnonkauppa Maanväki verkkokauppa, myymälä Vihdin Nummelassa
Luonnonkolkka verkkokauppa
Luontopuoti myymälä Kouvolassa
Maailmankauppa Juuttiputiikki myymälä Oulussa
Me & Mama verkkokauppa, myymälä Helsingissä
Mian Naperopuoti verkkokauppa, toimipiste Raisiossa
Muksuaitta verkkokauppa, toimipiste Orivedellä
Nettiemo verkkokauppa
Nipustiina verkkokauppa, toimipiste Mustasaaren Karperössä
OnneaOn verkkokauppa, toimipiste Riihimäellä
Pehmopeput verkkokauppa, toimipiste Liedossa
Perhepuoti Nestori ja Sinikello verkkokauppa, toimipiste Lahdessa
Pienten Parhaaksi verkkokauppa, toimipiste Vilppulassa
Pikku-Papoose verkkokauppa, myymälä Porissa
Pobby verkkokauppa, myymälä Vaasassa
Pumpulipuu verkkokauppa, toimipiste Paimiossa
Raparperi verkkokauppa, myymälä Helsingissä
Sadette verkkokauppa, toimipiste Vantaalla
Sininen Onni verkkokauppa, myymälä Turussa
Taikapilvi verkkokauppa, myymälä Oulussa
Terveysasema.fi verkkokauppa
Tunttarulla verkkokauppa, toimipiste Mäntsälässä
Vaippatalo.fi verkkokauppa, myymälä Porvoossa
Verkkoapteekki.fi verkkokauppa
Vihreä sammakko verkkokauppa, toimipiste Porvoossa
Villiankka verkkokauppa, toimipiste Espoossa
Muiden kestosuojien valmistajia
EcoSoft: kuukautissienet
Lunapads: kuuviltti
Sea Pearls: kuukautissienet
Muiden kestosuojien myyjiä
Juuttiputiikki myymälä Oulussa: kuukautissienet
Luonnollisen arjen keskus IlonHippu myymälä Järvenpäässä: kuukautissienet
Nettiemo verkkokauppa: kuukautissienet, kuuviltit
